Ihan melkein heppatyttö

Ponin nimi oli Pontus. Kukaan ei halunnut ratsastaa Pontuksella, koska se oli itsepäinen ja laiska. Kun muut ratsukot laukkasivat iloisesti ympäri maneesia, Pontus harvemmin innostui edes ravaamaan kokemattoman ratsastajan ohjauksessa. Luonnollisesti Pontus annettiin minulle usein, koska kerran kuussa ratsastustunnilla käyvänä teininä minua ei syystä pidetty kokeneena ratsastajana.

Suomessa on tuhansia ja taas tuhansia hevosharrastajia. Usein rakkaus hevosiin ja ratsastukseen syttyy jo lapsena. Normaalien tuntien lisäksi esteratsastus on suosittua, ja myös kouluratsastusta harrastetaan paljon. Talleilla pyörii kymmeniä pieniä tyttöjä, jotka innoissaan auttavat ilmaiseksi hevosten hoidossa. Toki mukaan mahtuu poikiakin, mutta prosentuaalisesti heppatyttöjä on huomattavasti enemmän.

Oma hoitohevonen on usean pikkutytön unelma, tai mikä vielä parempaa, ihan oma hevonen. Hevosen ylläpitäminen on kuitenkin arvokasta puuhaa, ja jos harrastuksesta ei halua elämäntapaa, on hyvä kokeilla vaikkapa puoliylläpitoa saadakseen tuntumaa hevosen hoitoon.

Mutta takaisin allekirjoittaneen hevosmuistoihin. Aikaa ja kiinnostusta ei koskaan riittänyt tarpeeksi, että olisin viettänyt talleilla niitä satunnaisia ratsastustunteja enempää aikaa. Toki meidät laitettiin joskus harjaamaan omat ratsut, ja satuloiminen ja suitsien laittaminen opetettiin myös. Pontuksen karva oli varsinkin talvisin paksua, ja sen harjaamiseen tuntui kuluvan tuplasti aikaa.

Suosikkihevoseni nimi oli Kahvi. Se oli kaunis kimo, ja jopa ravaaminen Kahvin kanssa oli miellyttävää. Sen askel oli joka luokassa pehmeä, ja pohkeenväistöt se suoritti minimaalisin avuin. Valitettavasti en ollut ainut, joka piti Kahvia tallin parhaimpana hevosena, ja harvassa oli ne tunnit, kun sain suosikkihevoseni alleni.

Ulkona vanhakin virkistyy

Usein tunnit olivat sisällä maneesissa. Koska kävin ratsastamassa vain kouluaikana, Suomen pitkä talvi usein saneli, missä tunnit pidettiin. Keväisin ja syksyisin mentiin jonossa ulkomaneesiin, ja hevoset olivat heti paljon virkeämpiä. Juurikin ulkomaneesissa Kahvi vahingossa tiputti minut, kokemattoman ratsastajan oppivelkoja.

Pontus oli myös heittänyt minut selästään kerran, kun sisämaneesissa teimme tasapainoharjoituksia ilman jalustimia. Se säikähti toisen hevosen tultua liian lähelle, ja pienellä pukilla oli heppatyttö maneesin pinnassa. Samantyylisesti Kahvilla ratsastaessa jalustimet olivat ristissä satulan edessä, ja ihanan laukkaannoston seurauksena meidän tultua ulkomaneesin kaarteeseen, heppatyttö hitaasti valui pois satulasta ja kellähti maan pintaan.

Sanotaan, että hyvää ratsastajaa ei tule, jollei hevosen selästä tipu ainakin noin sata kertaa. Itsellä tuo maaginen luku ei koskaan tullut täyteen, eikä mitään paikkoja mennyt rikki. Salaisuutena on kiivetä takaisin satulaan välittömästi, ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Pontuskin innostui aina ulkotunneista. Muistan kerran talviaikaan, kun lähdimme maastoon. Pettymys siitä, että taas kerran sain niskoittelevan ja laiskan ponin alleni vaihtui suoranaiseen iloon, kun lumesta ja auringosta pirteä Pontus muuttui kuin eri hevoseksi. Maastoratsastuksesta on muutenkin vain hyviä muistoja, yleensä kaikki ratsukot olivat hilpeällä mielellä ulkona luonnossa.

Pikkuhiljaa vuosien saatossa ratsastusharrastukseni jäi, kun elämään tuli muita kiinnostuksen kohteita. Kerran ystäväni ehdotti, että lähtisin hänen ja muutaman muun tutun kanssa issikkavaellukselle. En ollut kuullutkaan moisesta, mutta kolmen tunnin maastovaellus islanninhevosilla kuulosti mukavalle idealle.

Islanninhevoset ovat yleensä pieniä, kokonsa puolesta poneja. Hevosrotuna se on yksi maailman vanhimmista, ja luonnontieteellisistä syistä myös puhtaimmista. Issikat ovat voimakkaita kokoonsa nähden, ja niillä on muista hevosist poikkeavia askellajeja. Maastossa ne voivat kiivetä ylös jyrkempääki vuorenrinnettä ratsastaja selässään.

Issikkavaellus oli unelma. Kaikki hevoset olivat hyvin rauhallisia ja kokeneita, ja vaikka se tuntui alussa hurjalle, siinä sitä mentiin umpimaastossa kukkulaa ylös että heilahti. Töltti, joka on islanninhevoston yksi askellaji, onnistui muutaman yrityksen jälkeen. Kiitolaukkaan verrattuna olo oli kuin olisi istunut kotisohvalla, ja katsellut maisemien vaihtumista.

Vaikka ratsastus ei enää kuulukaan tämän tytön arkeen, on talleilta pelkästään hyviä muistoja. Ihanat hevoset, jotka hierovat päätään sinua vastaan, ovat kaikki muistoissa rakkaita ja kokemukset pelkästään positiivisia. Jopa ne kerrat, kun ratsu vahingossa tiputti pienen ratsastajan selästään.