Ihanat islanninhevoset

Islanninhevonen on eräs maailman vanhimmista hevosroduista. Vaikka se on oikeastaan ponin kokoinen, on se erittäin voimakasrakenteinen, ja luetaan Suomessa hevosiin kuuluvaksi ponin sijasta. Islanninhevoset jaksavat kantaa selässään jopa 100 kilon painon, joten aikuisetkin voivat ratsastaa niillä. Terve ja pitkäikäinen islanninhevonen voi elää yli 30-vuotiaaksi, ja rotua pidetään tasaisuutensa vuoksi myös miellyttävänä ratsastettavana. Islannissa on jopa 80 000 hevosta, mikä on huima määrä maan asukaslukuun nähden.

Viikinkien hevoset

Kun viikingit saapuivat asuttamaan islantia 700-800-luvulla, toivat he saarelle mukanaan eurooppalaisia poneja ja metsähevosia. Rotu on sittemmin pysynyt puhtaana miltei tuhat vuotta, sillä hevosten tuonti Islantiin on ollut kiellettyä vuodesta 1200 lähtien. Edes maasta kerran vietyä hevosta ei saa enää tuoda takaisin, ja esimerkiksi kilparatsastajat pitävät joko tallia Euroopassa tai myyvät hevosensa kansainvälisten kilpailujen päätteeksi. Perinteisesti hevosilla on Islannissa mukavat oltavat, koska ne saavat ulkoilla suurissa laumoissa ja laajoilla laitumilla.

Islanninhevonen on vuosisatojen ajan ollut maassaan korvaamaton apuri, joka on mahdollistanut matkustamisen sekä monenlaiset maatalous- ja kuormatyöt. Rotu sopii hyvin talvisiin olosuhteisiin, sillä se kasvattaa pakkasta, vettä ja lunta läpäisemättömän talvikarvan. Nykyisin islanninhevosia hyödynnetään esimerkiksi turismissa ja lampaiden hoidossa. Islanninhevoset ovat sekä harraste- että kilparatsukäytössä ja loistavia kumppaneita myös vaellus- ja matkaratsastukseen.

Rodulla on jopa viisi erilaista askellajia, joiden moninaisuutta yritetään pitää yllä hyvällä jalostamisella. Askellajeista tärkein on töltti, eli nelitahtinen askellus, jossa jalat liikkuvat kuten käynnissä, mutta jossa vähintään yksi jalka on aina maassa, eli liitovaihetta ei ole.

Jumalten hevonen

Islantilaisissa saagoissa on paljon tarinoita ylväistä hevosista. Eräs tunnetuimmista tarinoista kertoo päällikkö Hrafnkelistä, joka ristii upean hevosensa Freyfaxiksi eli Frey –jumalan hevoseksi.

Hrafnkel ei anna kenenkään ratsastaa hevosellaan ja vannoo tappavansa kaikki, jotka niin tekisivät. Eräänä päivänä Hrafnkelin paimenella Einarilla on kuitenkin suuria vaikeuksia lammaslaumansa kanssa ja hän ratsastaa Freyfaxilla koko päivän. Kun Hrafnkel saa tietää tapahtuneesta, surmaa hän Einarin. Tästä alkaa pitkä ja monipolvinen koston ja rangaistusten saaga.

Hevoset ovat arvostettuja kautta koko skandinaavisen mytologian. Niin Norjasta kuin Islannistakin löytyy hevoskoristeltuja tarvikkeita, aseita, koruja, riimuja ja seinävaatteita. Ylijumala Odinilla on kahdeksanjalkainen orinsa Sleipnir, joka laukkaa tuulta nopeammin. Sleipnirin tehtävä on kerätä sotureiden sielut taistelukentältä ja viedä ne Valhallaan. Heimdallilla puolestaan on kultaharjainen hevosensa Gulltoppr, ja Dagrilla ja Nóttilla päivän ja yön hevosensa, jotka tuovat mukanaan vuorokauden vaihtelun.

Kuva: Oscar Nilsson

Islanninhevosen hoito

Islanninhevonen on helppohoitoinen, mutta sillä on toki erityispiirteitä. Sitä ei esimerkiksi saa koskaan pitää yksin, sillä se kasvaa laumassa ja on erittäin sosiaalinen. Parhaiten se pärjääkin juuri isossa hevosjoukossa ja siten, että se saa vapaasti laiduntaa ja ulkoilla, päättäen itse milloin se tulee säänsuojaan. Märkä hevonen tulee kuitenkin kuivatella ja lämmitellä tallissa.

Islanninhevosen kipukynnys on korkea ja se on oikealla hoidolla myös erityisen terve rotu. Siksi onkin syytä tarkkailla huolellisesti hevosen kuntoa ja virkeyttä – se ei välttämättä näytä selkeästi kipeältä kovinkaan helposti, vaan vasta sitten kun se on jo pahasti sairas.

Islanninhevosen värityksiä

Islanninhevosen rodussa esiintyy kaikkia tunnettuja hevosen värejä paitsi tiikerinkirjavuutta. Rautiaan hevosen peitinkarva on ruskea, joskus punertava, ja jalat ja jouhet voivat olla vaaleahkot. Varsat ovat usein hieman täysikasvuista väriään vaaleampia ja myös kaviot tummuvat vasta myöhemmin. Ruunikko on myöskin ruskea, mutta sillä on mustat jouhet ja jalat. Jouhissa on mustaa jo syntymässä, ja vatsa sekä nivustaipeet voivat olla vaaleat.

Musta ja kulomusta islanninhevonen muistuttavat toisiaan, mutta kulomustassa hevosessa on ruskehtava sävy. Jouhissa voi olla mukana ruskehtavia tai kellertäviä kulojouhia ja kaviot ovat tummanharmaat. Mustat varsat ovat syntyessään tummanharmaita tai mustia ja kulomustat varsat harmaita.