Suomenhevosesta on moneksi

Liinaharja lempeä, luotettava ja turvallinen – suomenhevonen on habitukseltaan lähes romanttinen. Klassisissa suomifilmeissä se on raatanut pelloilla, auttanut sodissa ja sen kyydillä on kuokittu häitä ja varastettu morsiamia. Suomenhevonen on uskollinen ystävä, jonka avulla tätä maata on rakennettu ja joka kuvastaa suomalaisia hyveitä, kovaa työtä ja kunnollisuutta.

Perinteisesti suomenhevosta on ajateltu työhevosena, mutta kun maa- ja metsätalous on koneellistunut, ei sillä enää ole tarvetta. Raveissa näkee suomenhevosia nykyään enemmän, ja on sillä käyttöä myös ratsu- ja terapiahevosenakin. Rotuna suomenhevonen taipuukin moneen eri muottiin.

Systemaattisesti suomenhevosta on jalostettu vuodesta 1907 lähtien, mutta Suomessa on ollut hevosia jo niinkin varhain kuin noin vuonna 500. Villihevosia ei Suomessa ole koskaan tiettävästi ollut, ja laji onkin alunperin sekoitus useista eri kannoista niin idästä kuin etelästäkin.

Rotuna suomenhevonen luetaan kylmäverisiin, joka käytännössä tarkoittaa, että se on jalostettu alunperin työkäyttöön ja on luonteeltaan tasaisempi ja rakenteeltaan tukevampi kuin lämminverihevoset. Luonteeltaan suomenhevonen on helposti käsiteltävä, yhteistyöhaluinen, toimiva ja nöyrä. Rakenteeltaan se on keskikokoinen, sopusuhtainen ja hyväryhtinen.

Suurin osa suomenhevosista on rautiaita, joka tarkoittaa ruskeaa tai punertavanruskeaa karvaa. Liinaharja eli vaaleajouhinen väritys on myös yleistä. Väriskaala on kuitenkin laaja, ja ulottuu aina kimoista mustiin saakka. Tietynväriset suomenhevoset ovat nykyään niin harvinaisia, että niiden määrä on laskettavissa yhden käden sormilla. Osalla hevosista on myös harvinaiset siniset silmät.

Suomessa on nykyään noin 20 000 suomenhevosta. Niistä suurin osa on ravikäytössä, mutta jalostussuuntia on yhteensä neljä: juoksija, työhevonen, ratsu ja pienhevonen. Jokaiselle on määritelty omat standardinsa, eikä rotuluokitusta saa pelkästään yksilö, vaan päästäkseen viralliseksi suomenhevoseksi tarkistetaan sekä fyysiset ominaisuudet että perimä. Joissakin tapauksissa hevonen on saanut luokituksen, koska sen jälkeläinen on todettu puhdasveriseksi.

Satoja vuosia vanha kanta

Hautalöytöjen perusteella on oletettavaa, että Suomessa on ollut hevosia jo ainakin 500 luvulta lähtien. Kaivauksissa on löydetty sen aikaisia kuolaimia ja muita hevosten käsittelyyn tarkoitettuja välineitä. Varmaa tietoa, kuka ja mistä hevosia tänne on alunperin tuonut, ei ole. Yhden teorian mukaan ne yleistyivät läntisessä osassa maata viikinkien tuomina, ja toinen teoria ehdottaa enemmän etelän ja kaakon kautta tapahtunutta tuontia.

Varhaisin asiakirja, joka koskee hevoskauppaa Suomessa on vuodelta 1299. Siinä paavi Gregorius IX ilmaisee paheksumisensa hevosten myymisestä Suomen pakanoille. Asiakirjojen mukaan Hevosten jalostus on ollut täällä suosittua vuosisatoja, ja niiden vientiä on yritetty rajoittaa useaan otteeseen, usein Ruotsin kuninkaiden taholta.

Suomessa oli sekä työhevosia että sotilaskäyttöön jalostettuja hevosia. Alunperin suhteellisen pienikokoisia hevosia risteytettiin useaan otteeseen eri aikakausilla, jotta se soveltuisi paremmin käyttötarkoitukseensa. Vasta 1800-luvulla kansallisen itsetunnon nostaessa päätään alettiin miettimään lajin puhtautta, ja vuonna 1907 perustettiin rodun kantakirja.

1950-luvulla suomenhevosia oli rekisterissä huippumäärä, noin 405 000. Sitä seuraavat vuosikymmenet kuitenkin radikaalisti vähensivät suomenhevosten määrää koneellistumisen ja tukien lopettamisen takia, ja alhaisimmillaan kanta oli vuonna 1987, jolloin suomenhevosia oli vain 14 000.

Raviradalta maastoon ja maneesiin

Suomenhevonen on monipuolinen eläin, se soveltuu niin ratsastuskäyttöön kuin työhevoseksi. Sen suosio ravurina on melkeinpä pelastanut sen kannan, joten juoksijoiksi jalostetut kylmäverihevoset kiinnostavat kansaa. Luonteensa puolesta se on myös loistava opetus- ja terapiahevonen.

Nykyään suomenhevosia on noin 20 000. Tavoitteena on noin 2000 astuttua tammaa vuositasolla, mutta siitä on viime vuosina jouduttu joustamaan. Hevosten pitäminen ei ole halpaa lystiä ylipäätään, ja muun muassa ravitulojen laskeminen on vaikuttanut kannan suuruuteen.

Suomenhevonen on lempeä eläin, ja se kuuluu osana kansalliseen identiteettiimme. Valitettavasti sitä ei Suomen rajojen ulkopuolella tunneta paljoakaan, ja ajatus sen useaan käyttötarkoitukseen soveltuvasta luonteesta ja fysiikasta on usealle vieras. Meille se on kuitenkin rakas ja tuttu osa historiaa, ja toivottavasti tulevaisuutta.