Ratsastus saatetaan välillä mieltää virheellisesti vain pikkutyttöjen harrastukseksi. Mutta ratsastus on harrastusmuotona erittäin hyvä niin lapsille kuin aikuisillekin sukupuolesta riippumatta. Ratsastus harrastus sopii myös erilaisten sairauksien avuksi. Hevonen onkin ollut jo kauan vaikuttamassa yhteiskunnan kehitykseen. Hevonen on mahdollistanut liikkumisen, niitä on käytetty työntekoon ja niiden kanssa on harrastettu. Tänä päivänä Suomessa on noin 160 000 ratsastajaa. Erilaisia harrastustapoja onkin esimerkiksi esteratsastus, kenttäratsastus, matkaratsastus, vikellys sekä vammaisratsastus.
Ratsastuksen hyviin puoliin kuuluu erityisesti se, että sen voi aloittaa jo ihan nuorena, vaikka 3-vuotiaana. Tällöin kyseessä on kuitenkin talutusratsastus, eli hyvin hallinnassa oleva ratsastusmuoto. Mitä hyötyä siis ratsastuksesta on? Ratsastus kehittää niin tasapainoa kuin koordinaatiokykyä. Ratsastus auttaa myös kehittämään liikkeiden hallintaa. Eli voidaan todeta, että ratsastus on erittäin monipuolinen harrastus, josta on paljon iloa ja terveydelle hyötyä.
Tämän lisäksi ratsastusta käytetään terapiamuotona esimerkiksi neurologisista sairauksista kärsiville ihmisille. Myös selkäsairaat voivat saada ratsastuksesta apua vaivaansa. Myös esimerkiksi autististen lapsien kohdalla ratsastusta on käytetty terapiamuotona. Ratsastuksen parissa voit kokea mitä upeimpia elämyksiä yhdessä tämän mahtavan luontokappaleen kanssa. Liikkuminen luonnossa yhdessä hevosen kanssa mahdollistaa niin erilaisen perspektiivin luontoon kuin paljon muutakin. Kyse ei ole vain istumisesta, vaan yhdessä hevosen kanssa työskentelystä.

Ratsastus, uintiin verrattavaa kestävyysliikuntaa

Ratsastus, uintiin verrattavaa kestävyysliikuntaa
Ratsastus, uintiin verrattavaa kestävyysliikuntaa

Ratsastus mielletään ihan muuksi kuin urheiluksi liian helposti. Kuitenkin lajina ratsastus on itseasiassa jopa vaativaa urheilua. Ratsastajan pitää kyetä olemaan samaan aikaan sekä rentona että myös jäntevänä. Ei ole hyväksi olla liian jäykkänä, sillä hevonen vaistoaa tämän ja alkaa stressaantumaan. Toisaalta taas vetelänä ja velttona olo ei mahdollista kunnollista ratsastusta ja ratsastaja voi tippua satulasta.
Oman kehin hallinta onkin ratsastuksessa kaiken keskiössä, Jos et hallitse omaa kehoasi, niin ei yhteistyö hevosenkaan kanssa tule onnistumaan. Parhaimmillaan ratsastajan ei tarvitse ohjata hevosta kuin pienin liikkein, ja hevonen menee sinne, minne ratsastaja haluaa. Näin ollen hevonen ja ratsastaja tavallaan sulautuvat yhteen. Alkuunsa ratsastus on hyvinkin haastavaa ja varsinkaan ravi ei tunnu hyvältä. Mutta kokemus ja harjoitus auttavat tässäkin asiassa. Ole siis kärsivällinen äläkä heti luovuta. Ratsastus ei ole mikään helppo laji, joka ei vaadi kuntoa. Itseasiassa jo yksikin tunti ratsastusta on hyvää kestävyysliikuntaa, sillä tuona aikana kuormittuvat hyvin niin verenkierto- kuin hengityselimetkin. Tutkimuksia ratsastuksen hyödyistä on tehty paljon ja ne osoittavatkin, että ratsastus kohottaa kuntoa, ehkäisee lihavuutta ja auttaa painon hallinnassa. Ratsastusta voidaankin verrata esimerkiksi juuri uimiseen.
Kuitenkin niin kuin aina erilaisten urheiluiden parissa, myös ratsastuksessa kannattaa harrastaa muutakin urheilua. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kuntosali harjoittelu, lenkkeily ja juoksu tai vaikkapa jooga. Onkin hyvä tutustua erilaisiin lajeihin, jotta liikkuminen pysyisi monipuolisena. Myös mielenhallinta on oleellinen osa ratsastamista. hevonen vaistoaa, jos ratsastajaa pelottaa tai jännittää. Mutta myös ratsastajaa saattaa ainakin aluksi hieman pelottaa. Onkin hyvä kyetä pysymään rauhallisena, vaikka jännittäisikin.
Ratsastus terapia on vammaisilla lapsilla suosittuna hoitokeinona. Hevosen tuleekin olla luotettava ja herkkä sekä utelias, jos se toimii terapeutin roolissa. Hevosen läheisyys voi olla erittäin rauhoittavaa kuntoutujalle. Terapia hevosia onkin eripuolilla Suomea. Ratsastusterapian parissa on mahdollista kokea tunteet voimakkaina, mutta myös selkeinä. Alussa varsinkin tunteina on jännitystä tai jopa ihan aitoa pelkoa, mutta myös onnistumisen tuomaa iloa. Ratsastus terapiana toimii hyvin erilaisille ihmisille, sillä hevonen ei syrji erityisryhmiä. Hevosen merkitys terapiassa onkin suurta, sillä se tuo merkityksensä niin psyykkisellä kuin sosiaalisellakin puolella. Monet ihmiset ovatkin kokeneet ratsastuksen auttaneen heitä terapiamuodoista hyvinkin paljon. Toisaalta taas perinteinen ratsastus ei ole niinkään terapoivaa vaan se menee hevosen ehdoilla. Perinteisesti ratsastuksessa jää toiselle sijalle ratsastajan liikunnallisuus ja hevonen menee edelle. Mitä siis ratsastaja tarvitsee, jotta voi hallita ratsastuksen taidon ja ratsastus on mukavaa? Tasapainoa, joka tulee kestävyydestä ja lihaskunnosta, kehon hallintaa sekä välineiden ja hevosen hallintaa. Ratsastusta kannattaakin kokeilla, sillä se voi yllättää monipuolisuudellaan ja vaativuudellaan.