Hevonen on ollut ihmisen ystävä, auttaja ja työtoveri jo tuhansia vuosia. Tähän historiaan mahtuu lukemattomia tarinoita hevosten uljaudesta ja jopa uroteoista, ystävyydestä ja uskollisuudesta. Hevonen on aina ollut myös fantasioiden ja mielikuvituksellisten tarujen sankari. Esimerkiksi kreikkalaisessa mytologiassa tunnetaan Pegasos, siivekäs hevonen, joka lennätti taruhenkilön selässään kotiin taistelusta. Kentauri taas on samaisen mytologian mukaan olento, jolla on hevosen ruumis ja ihmisen ylävartalo ja pää. Mutta mitä mielenkiintoisia hevosia löydämme ihan oikeasta historiasta, tai nykypäivästä? Käydään katsomassa muutaman kuuluisan hevosen tarina.

Bukefalos ja Genitor

Bukefalos, jonka nimi tarkoittaa “härkäpäistä” oli suuren sotapäällikön ja maailmanvalloittajan Aleksanteri Suuren hevonen. Joidenkin tietojen mukaan nimi johtui hevosen härkäpäisestä luonteesta, toisten mukaan taas nimi perustui Bukefaloksen päässä sijainneeseen syntymämerkkiin. Joka tapauksessa tarina kertoo edelleen, että alunperin Bukefalos oli hyvin pelokas hevonen, mutta Aleksanteri kesytti ja opetti siitä itselleen uljaan ratsun. Aleksanteri Suuri oli ymmärrettävästi hyvin kiintynyt tähän uskolliseen hevoseensa, jolla hän ratsasti lukemattomissa taisteluissa. Bukefaloksen kohtalosta on parikin eri versiota. Ensimmäisessä Bukefalos kuoli Hydaspesjoen taistelun käymisen jälkeen, eikä suinkaan edes taistelussa saamiinsa vammoihin, vaan hyvin proosallisesti vanhuuteen. Toinen versio on hieman dramaattisempi; Aleksanteri ja Poros kävivät kaksintaistelua, jonka aikana Bukefalos haavoittui. Aleksanteri putosi maahan ja pelastui kuin ihmeen kaupalla, mutta Bukefalos sai niin pahoja vammoja, että se kuoli. Erään vaihtoehdon mukaan uljas Bukefalos olisi ehtinyt vielä ennen kuolemaansa kantaa Aleksanteri Suuren turvaan taistelun tuoksinasta. Oli miten oli, ainakin Aleksanteri Suuri perusti hevosensa mukaan nimetyn kaupungin Bukefalian, osoittaen näin kunniaa ja arvostusta tätä jaloa eläintä kohtaan.

Kukapa meistä ei muistaisi historian tunneilla kuulleensa sellaisesta suuresta roomalaisesta sotapäälliköstä kuin Julius Caesarista? Hänen poliittinen ja sotilaallinen uransa oli vertaansa vailla, mutta ei hänkään aivan yksin taistelujaan käynyt. Caesarin lempihevonen Genitor oli hänen ehdoton suuri aseensa. Genitor oli syntynyt Caesarin omilla talleilla, ja hän nimesi hevosen oman isänsä kunniaksi. Tällä yhdellä historian kuuluisimmista hevosista Julius Caesar ratsasti myös silloin, kun hän ylitti Rubicon-joen vuonna 50 eaa saadakseen Rooman hallintaansa, ja lausuessaan kuolemattomat sanansa “alea jacta est”, “arpa on heitetty”. Paitsi, että Genitor oli varmasti ylväs, upea hevonen, myös Caesarista sanottiin, että hänen ratsastus- ja hevosenkäsittelytaitonsa olivat vailla vertaa. Ei ihme, että yhdessä tämä pari muutti historiaa ennennäkemättömällä tavalla.

Marengo ja Charme Asserdal

Marengo ja Charme Asserdal
Marengo ja Charme Asserdal

Jälleen kerran on kyseessä kuuluisan sotapäällikön hevonen, tällä kertaa Ranskan keisarin Napoleonin ratsu. Marengo oli tarinan mukaan mukana monissa taisteluissa Napoleonin kanssa, myös maineikkaassa Waterloon taistelussa. Marengo on myös kuvattu lukemattomissa Napoleonia kuvaavissa taideteoksissa. Ainoa pieni ryppy tässä legendassa on se, että Marengon koko olemassaolo on nyttemmin kyseenalaistettu; erään brittitutkijan mukaan mitään varmaksi todettua dokumenttia ei hevosesta olisi, vaikka muista Napoleonin omistamista yli 1700 hevosesta on sangen tarkat dokumentit. Toisaalta – miksi kirjoittaa näin satumainen historia uudelleen? Annetaan tämän legendaarisen hevosen tarinan elää edelleenkin.

Meidän aikanamme, kun hevoset eivät liity enää sodankäyntiin vaan hyvin paljon ravi- ja muuhun hevosurheiluun, on kuuluisia hevosia paljon enemmän kuin ennen – ja ne tekevät sankaritekoja lähinnä radalla. Esimerkiksi kuuluisa laukkahevonen Secretariat saavutti kilpahevosurallaan lähes kaiken voitettavan, tuoden omistajilleen miljoonia palkintorahoina. Mutta katsotaanpa lopuksi mitä kuului oman kotimaisen kuuluisuutemme, Charme Asserdalin, tarinaan. Se eli vuosina 1973-2002, ja eli siis hulppeat 29 vuotta. Tämä lämminveritamma oli ehdottomasti kansainvälisesti menestynein suomalainen ravihevonen, ja edelleen myös tunnetuin. Charmella oli uransa aikana muun muassa oma ihailijakerho! Vuonna 1977 se ravasi neljävuotiaiden tammojen Euroopan ennätykseen, ja saavutti muutenkin lukuisia suurkilpailuvoittoja. Viimeiset vuotensa tämä upea hevonen sai viettää kotitallillaan Suomessa. Olemmepa sitten pieniä tai vähän varttuneempia hevosten ystäviä, arvostamme varmasti kaikkien näiden suurenmoisten eläinten tarinoita.